
Toimisto on perustettu alunalkaen vuonna 1952. Yhtiön nykyinen omistaja, asianajaja Raimo E.J. Kantola on aloittanut yhtiön palve-
luksessa osakkaana vuonna 1972. Vuodesta 1993 lähtien toimistolla
on ollut toimitilat myös Pietarissa, Venäjällä ennen kaikkea Pietarissa
ja Moskovassa toimivan, kansainväliseen yksityisoikeuteen erikois-
tuneen asianajajayhtiön, Iniurcolleguian tiloissa. Viimeisten 15 vuoden aikana toimistomme on yhä enenevässä määrin hoitanut niin yritysten kuin yksityistenkin henkilöiden Venäjään liittyviä toimeksiantoja sekä Suomessa että Venäjällä. Toimistolla on hyvät kansainväliset yhteydet useisiin asianajotoimistoihin Venäjällä, Pohjoismaissa sekä muualla Euroopassa.
Syksystä 1972 lähtien toimistossamme on rekisteröity yli 14.000 toimeksiantoa, joiden luonne ja laajuus käsittää niin yksityishenkilöidenkin kuin yritystenkin elämän koko kirjon.
Yritysten osalta toimistomme on yli 35 vuoden aikana osallistunut yhtiöiden perustamisiin, yritysten koko elinkaaren aikana tapahtuviin operatiivisiin sekä juridisiin kysymyksiin viime kädessä konkurssi-
menettelyyn saakka.
|